Miksi tämä kirjoittaminen on aina yhtä vaikeaa?  Kovasti olisi tapahtumia ja asioita, joita voisi pähkäillä kirjoittelemalla niistä vaikka tänne blogiin, mutta aina se vaan jää...  Olen jo ihan vakavissani harkinnut töistä irtisanoutumista, jotta ehtisi harrrastaa riittävästi.  Valitettavasti siitä ei ainakaan toistaiseksi kukaan maksa mitään - ainakaan riittävästi

Yksi viime aikojen mietiskelyn aiheista ollut luonnetestit, joissa kävin tyttöjen kanssa syyskuussa.  Tulokset olivat melko lailla odotetun kaltaiset, mutta joitakin lievästi yllättäviäkin seikkoja tuli esiin.  Testin jälkeen olen miettinyt kovasti, mitä luonnetesti tälläisestä "kotikoirasta" oikeastaan kertoo, onhan testi alunperin kehitetty ihan toisenlaisia koiria varten. Toisaalta toki aktiivinen koiraharrastaja löytää testin kautta joitakin asioita, jotka yhtäältä selittävät koiran tietynlaista käyttäytymistä ja toisaalta antavat vinkkiä siitä, mitä ominaisuukisa koirassa olisi hyvä kehittää esimerkiksi harrastamaansa lajia silmällä pitäen. 

Suurin mietinnän kohteeksi joutunut asia lienee kuitenkin se, että kun puhutaan koiran luonnetestistä, niin on syytä selvittää, mikä on luonne.  Mihin voidaan vetää luonteen ja opitun käyttäytymismallin ja muun ympäristön muokkauksen raja?  Tällä testillä se ei selviä.  Onko  ylipäätään olemassa mitään keinoa miten sen voisi selvittää? Ja jos on, niin entä sitten? Onko sen selvittäminen tarpeellista?  (En nyt tarkoita yksittäisiä tapauksia, joiden jälkeen koira on alkanut pelkäämään asiaa a,b tai c, vaan "isompia" asioita...)

Tämä aihe nousi pähkäilyssäni korkealle siksi, että Zissyn puolustushalukkuus oli täysin olematon, joka oli minulle yllättävä tulos, olin odottanut sen olevan edes jonkinlainen    Tuomarit selittivät sitten tämän olevan tyypillistä Zissyn kaltaiselle "pahnan pohjimmaiselle" eli lauman nuorimmaiselle jäsenelle.  Eihän sen ole koskaan tarvinnut puolustaa mitään eikä ketään, kun se on se junnu, jonka perään muu lauma katsoo.  Toisin sanoen kyseessä on opittu käyttäytymismalli, eikä niinkään luonteenpiirre, eikö niin?  Ja kaiken kukkuraksi Zosien puolustushlaukkuus oli +3, joten topakka emo tuolla pikkulikalla on

Testin lopputulema meillä on se että Zosien osalta ryhdyn määrätietoisesti (HAH ) kehittämään sen toimintakykyä (joka oli -1 ) ja Zissyn osalta pääpaino on puolustushalukkuudessa, johon oletan liittyvän hiukan muutakin puuhaa...  toisten koirien kohtaamiseen liittyen.  Jos siis näet jonkun kykkivän puskissa namittamassa mh-käppänää toinen mokoma ja vehnis piuhojen päässä, se olen sitten minä  

Olisi oikein hauskaa viedä tytsyt kokeeseen toisen kerran tuossa parin vuoden kuluttua ja katsoa, onko mikään muuttunut ja jos on niin kuinka paljon - viitaten noihin kehittämistoimenpiteisiin ja aiempiin pohdintoihin siitä, mikä on luonnetta ja mikä ympäristön muokkaamaa...